Ei merta edemmäs kalaan!

 In Kalastuslupa

 

Meri, järvi, vai joki, tai jopa lampi tai vuono – mikä näistä on sinun suosikkikalastuspaikkasi? Kaikilla on omat etunsa, ja kyse on lähinnä mieltymyksistä, sekä tietysti kalatyypeistä. Jos pidät omasta rauhasta, on järvi tai lampi omiaan. Jos taas pidät rauhasta, mutta haluat kulkea samalla matkaa veneellä, on joki hyvä.

Ja meri on tietysti seikkailijamielisimmän ja intohimoisimman kalastuskohde! Merellä on tilaa vaikka ajella edestakaisin valtavalla troolarilla tai kokonaisella troolariarmeijalla kansainvälisillä vesillä. Meri antaa ja ottaa eniten – tarinoita valtameriin huuhtoutuneista kalastajamiehistöistä tulee esiin aina silloin tällöin. Mutta vastapainona merellä on myös isoimmat saaliit, vaikka Suomen vesistöissä saaliin koko rajoittuu vain ajoittain näille merialueille eksyvään pyöriäiseen, jonka pyydystämistä emme suosittele, kuten valaat (emme myöskään suosittele) tai kokonaiset valtavat kalaparvet tai vaikka jättikalmari.

Kalastusta vuoden ympäri

Tavallisen ihmisen merikalastus pitäytyy kuitenkin yleensä huviveneen matkaetäisyyden sisällä tai laiturilla. Kalastusta voi harjoittaa joko itse veneestä tai sitten veneellä voi ajaa johonkin saareen, josta kalastus tapahtuu. Moottoriveneet ovat yleensä kätevämpiä kalastuksessa kuin purjeveneet, luonnollisista syistä. Esimerkiksi Helsingin alueella on paljon hyviä merikalastuspaikkoja kaikkina vuodenaikoina. Kesäisin kalastetaan yleensä ahvenia ja kuhia Vanhankaupunginlahdella ja Laajalahdella kesä-elokuu välillä. Ahvenet löytyvät yleensä isojen selkien matalissa osissa ja luotojen läheisyydessä.

Jos mielesi tekee meriahventa, paras aika on joko heti jäiden sulettua tai sitten syksyn loppupuolella ulkosaaristossa. Mutta myös Lauttasaaressa voi onnistaa. Jäiden lähdettyä on myös hyvä aika merisiialle sekä meritaimenille, joita saa keväisin jäiden lähdön jälkeen hetken aivan rannikon tuntumasta. Jos olet erittäin seikkailullinen, voi meritaimenia saada jopa satama-altaista. Kokeile vaikka Kauppatoria tai Hietaniemen torin vierustaa! Välikausina eli keväällä ja syksyllä suosittua on myös kalastaa silakoita. Hyvä paikka silakoille on Lauttasaaren silta.

Talvisin pilkitään ahvenia Laajalahden matalikkoalueilla ja rantavesissä. Talvisin veneettömän kalastusalue tietysti myös laajenee jäiden tultua ympäri Helsingin saaristoa. Pilkkijä voi mennä halutessaan vaikka Kruunuhaan rannan kauppatorin kulmalle aivan trendibaarien ja ravintoloiden kupeeseen! Mukaan tarvitsee vain lämpimät vaatteet, istuimen ja naskalit. Ja kannattaa vältellä rantoja, joissa on virtauksia. Kevättalvella jäihin kannattaa suhtautua varauksella.

Valitse kalastusalue huolella

Jos etsit kalastukseltasi enemmän tunnelmaa, mutta sinulla ei ole omaa venettä, kannattaa suunnata Helsingin saariston vesibusseille, jotka vievät sinut hetkessä Helsingin ympäröiville saarille. Jos olet herkästi merisairastuvaa tyyppiä, on monia viihtyisiä paikkoja myös esimerkiksi Itä-Helsingissä, esimerkiksi Vuosaaren lähistöllä. Tai jos olet valmis istumaan hetken bussissa tai autossa, suuntaa kohti Espoon Suvisaaristoa, joka tunnetaan lämpimästä tunnelmastaan. Loppujen lopuksi on ihan sama minne menet kalastamaan, tärkeintä on päästä hetkeksi toiminnan pariin!

Merellä on hyvä kiinnittää huomiota, ettei kalasta vahingossa täysin kalattomalla alueella, esimerkiksi syvissä paikoissa, toisin kuin esimerkiksi joessa tai pienessä järvessä, joissa kaloilla on vähemmän tilaa. Myös saastuneita alueita, kuten teollisuusalueiden ja tehtaiden sekä rahtisatamien lähistöjä kannattaa välttää. Lisäksi sinilevähavaintoja kannattaa seurata.

Tapoja on monia

Merellä voi kalastaa monilla tavoilla: virvelöimällä tai koho-ongella laiturilla, uistamalla, verkoilla, tai jopa katiskalla. Laiturit ovat suhteellisen suppea tapa kalastaa merellä, sillä merialueiden koko on niin suuri. Jos tuuri käy, voi jokin laiturinpääty tai silta olla hyväkin paikka. Esimerkiksi Lauttasaaren sillalla on usein kalastajia. Laitureita löytyy luonnollisesti pitkin rantaviivaa kaikissa isoissa merenrantakaupungeissa, mutta eniten laitureita on tietysti yleensä paikoissa, joissa on myös eniten ihmisiä. Siksi oma vene tuo paljon mahdollisuuksia.

Helsingin keskustasta pääsee rauhalliseen kaislikkoiseen poukamaan moottoriveneellä 10-15 minuutissa, ja voit viettää vaikka koko päivän auringossa. Koho-onki voi olla suhteellisen tehoton, ellet tiedä tarkkoja paikkoja, joissa kala nappaa. Virvelöinnissä varustuksella on jonkin verran tekemistä saaliin kanssa. Hyvä virveli ja hyvä uistin ovat usein tärkeitä, ja tietysti tulee tietää, minkälaista kalaa paikasta saa, jotta voi valita oikeanlaisen uistimen. Omalla veneellä on myös helppo vaihtaa paikasta toiseen, jos kala ei syö.

Omalla veneellä voi myös uistella, jos hankki siihen tarvittavat varusteet. Uistelua voikin sitten harjoittaa kaikilla avoimilla merialueilla, joissa mahtuu turvallisesti ajamaan uistinten kanssa. Ja jos asut rannan lähellä tai käyt useasti jollakin rannalla, voit jopa asettaa omat verkkosi tai katiskan. Katiskalle on luonnollisesti merellä vain vähän paikkoja rannan tuntumassa. Verkoilla saa kalaa monista paikoista, mutta on tärkeää välttää väyliä ja ruuhkaisia kohtia, sillä verkoista voi pahimmassa tapauksessa aiheutua ongelmia veneilijöille. Yleensä verkkojen laittoa varten kannattaa ajaa ulkosaaristoon asti, tai ainakin pysyä kaukana keskustan tuntumasta sekä Laajasalon, Itä-Helsingin ja itäisen Espoon vesialueilta, sillä näissä on paljon liikennettä. Kannattaa myös muistaa, että jos verkot unohtaa liian pitkäksi aikaa, saattaa tulla tarpeettomia kalauhreja. Siksi verkot olisi hyvä käydä tarkastamassa ainakin kerran, jos ei kaksikin kertaa viikossa.

Miten ikinä liikutkaan kalapaikoillesi ja millä välineellä kalastatkaan, kannattaa muistaa tarvittavat luvat, ja tietysti pysyä pois yksityisiltä vesialueilta!

Recent Posts
Contact Us

We're not around right now. But you can send us an email and we'll get back to you, asap.

Start typing and press Enter to search